Mulla on nyt menossa -vähän itsellenikin yllätyksenä- jonkinlainen sininen vaihe. Sinistä väriä on ilmestynyt niin vaatetukseen, lankoihin kuin korumateriaaleihinkin. Yhtenä esimerkkinä on tämä Helmipuoti Helmiäisen korukurssilla tekemäni "Sininen uni".

P9030692.JPG

Tai tarkemmin sanoen, ensimmäinen versio korusta valmistui kurssilla. En ollut kuitenkaan siihen ihan tyytyväinen (esim. valitsemani lukko ei sopinut lopulta ollenkaan), joten jatkoin säätämistä kotona yömyöhään. Tässä näette kolmannen version. Ihastuin kaupassa heti erityisen kauniin sinisiin makeanvedenhelminugetteihin, jotka sitten ovat saaneet seurakseen hennon vaaleansinistä pitsiakaattia sekä haaleansävyisiä sinisiä ja hohtavia tummanharmaita fasettihiottuja lasihelmiä. Korua yhä uudelleen väkertäessäni muodostui riipukselle tärkeä merkitys.

P9030693.JPG

Näen siinä täysikuun ja tähden, unen siiven ja sinisen sydämen merkitsemässä levollisuutta. Juniorilla tosin oli tästä vähän erilainen tulkinta. Hänestä siipiä pitäisi olla kaksi, koska tästä tulee mieleen yksisiipinen enkeli, ja yksisiipinen enkelihän on tietysti pahis. Toivottavasti hän on kuitenkin väärässä, ja koru tuo vain hyviä unia.

Sinistä on myöskin puikoilla.

P9030695.JPG

Kauniin väristä Sekkua valmistumassa huiviksi joskus tulevaisuudessa. Lanka vaan on minun makuuni aika ohutta, ja neulomus edistyy hitaasti.

Tähän kaupunkiin on avattu uusi lankakauppa. Kävin sen viime viikolla katsastamassa, ja sieltä tarttui tietysti mukaan muutama kerä lankaa. Arvaa minkä väristä?

P9030696.JPG

Ihan kaikki ei sentään ole sinistä. Viimeksi valmistuneessa rannekorussa on ihan muita värejä.

P9030690.JPG

Siis pinkkiä kiveä, mattamustaa lasihelmeä ja laavakiveä ja hopeanväriä. Ja sifonkirusetti.

Sinistä ei ole myöskään Korukoplan kymmenennessä haasteessa, johon ilmoittauduin mukaan. Siinä teemaväri on punainen. Korun julkaisupäivä on 11.9.

Lopuksi vielä elokuinen kuutamokuva, jonka väritys on erityisesti mieleeni.

P8130658.JPG

Ihania sinisiä hetkiä juuri Sinulle!