Toukokuu meni tänä vuonna niin vauhdilla, että mitään etukäteissuunnitelmia KYHäilyjä varten en ennättänyt tehdä. Kesäkuun ensimmäisenä aloin sitten penkoa lankavarastoja, ja yhtä ja toista sopivaa alkoi sittenkin löytyä.

KYH#1, KYH#2 ja KYH#3

P6050528.JPG

eli tulossa on sukat Hjertegarnin Bamboo langasta, Mulberry hat petroolin värisestä Temposta ja huovutettavat lapaset Reggae ombresta.

KYH#4

P6050525.JPG

Simplicitas viime kevään SNY-kierroksella saamastani vironvillasta. Uskon, että tässä mallissa langan kauniit värit tulevat hyvin esille.

KYH#5

P6050524.JPG

Sukat Puffa-langasta. Malli on Whitby ja löytyi kirjastosta lainaamastani Nancy Bushin kirjasta Knitting on the road. Löysin tästä kirjasta monta muutakin kivaa mallia. Ei liian vaikeita tai keskittymistä vaativia, mutta kuitenkin vähän enemmän kuin pelkkää 2o2n.

Omat KYHäilyni taitavat tänä vuonna olla pitkälti sukka- ja myssyosastoa. Viimevuotiset varvassukat, kameransuojukset, ym kivat pikkutyöt ovat edelleen käyttämättöminä kaapin täytteenä, joten tällä kertaa ajattelin olla järkevämpi (jos nyt järkevyydestä voi tämän tempauksen kohdalla ylipäätään puhua). Vaikka en kaikkia sukkia varmaan saakaan ajoissa valmiiksi, ovat kuitenkin hyvällä alulla sitten kun on aika aloittaa joululahjaneulomukset.