Mulla on tällä(kin) hetkellä tekeillä useampia neulomuksia, mutta yksikään ei oikein ota valmistuakseen. Tämän postauksen huivi kuitenkin valmistui melko nopeasti.

Kaikki alkoi siitä, kun maaliskuun lopulla tein ystävieni kanssa pienen viikonloppumatkan  keväiseen Gdanskiin.gdansk.jpg

Matka oli oikein mukava irtiotto arjesta. Ympäristöön tutustumista pitkillä kävelyretkillä, hyvää ruokaa ja juomaa edulliseen hintaan, mahtavaa seuraa ja vähän nähtävyyksiäkin. Ja kokonainen sadepäivä valtavassa ostoskeskuksessa.

Itse en kyllä kuulu niihin kaikkein innokkaimpiin shoppailijoihin, mutta aika monta kassia mullakin oli käsissä hotellille palattaessa. Vähän tuliaisia, muutama kesävaate ja omituisen väriset kevätnilkkurit.

P4130481.JPG Kenkien väri ei ihan kuvissa näy oikeanlaisena, luonnossa se on jonkinlainen "vihertävä kitti". Mitään sinnepäinkään olevaa väriä ei vaatekaapistani löydy, mutta joku sopivan värinen kaveri kengille piti saada, ja nopeasti. Siispä Lankakauppaan. Ihan samanväristä lankaa ei löytynyt, mutta riittävän lähelle kuitenkin. Lanka on Adriafilin Cheope. 100% puuvillaa ja oikein miellyttävää neuloa. Siitä sitten valmistui yksinkertaisella mallilla nopeasti tämä huivi.

P4130482.JPG

P4130477.JPG

Aloitettu viidellä silmukalla niskasta, lisäykset joka toinen kerros, alussa, keskellä ja lopussa. Raitoina pidennettyjä silmukoita, oikeita kerroksia ja vähän reikiä, ettei neulominen kävisi ihan puuduttavaksi. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisi tähän voinut jonkun kauniimmankin mallineuleen valita. Mutku oli kiire aloittaa eikä sopivaa tullut heti vastaan. Lankaa meni tasan kolme kerää eli 150 grammaa. Huivin leveys on 140 cm ja korkeus keskeltä n. 60 cm. Ihan sopivan kokoinen keväthuiviksi. Kevään myötä on joulu/pääsiäiskaktuksenikin intoutunut taas kukkimaan, kolmatta kertaa kesän jälkeen.