sain valmiiksi ensimmäiset sytomyssyni.1268564814_img-d41d8cd98f00b204e9800998eVaaleanpunainen myssy on Teeteen lahjoittamaa Almina-lankaa ja sininen kaapista löytynyttä Tennesseetä. Ainakin yksi myssy on vielä tulossa, sekin lahjoituslangasta. Menin nimittäin tässä yhtenä päivänä käymään siinä kuuluisassa Susun lankakaupassa tarkoituksenani ostaa kerä mustaa myssylankaa. (olin jonkun blogista lukenut, että mustille myssyille olisi tarvetta, koska varsinkin nuoremmat käyttävät mielellään mustaa). Susu ehdotti Blend bamboota ja kysyi haluaisinko vielä neuloa ilmaislangasta. Eräs nainen, joka ei itse neulo, halusi kuitenkin osallistua ja oli maksanut kerän lankaa sytomyssyksi neulottavaksi. Niinpä kerä päätyi minun mukaani. Hyvä idea minusta. Osallistua voi, vaikka ei itse neuloisikaan.